Tervetuloa Suomen nauruohjaajien yhdistyksen sivuille!
Tampereella, 4.marraskuuta 2006 kuului hekotusta, hahatusta ja välillä vallan hohotusta. Ympärillä olevat ihmiset kääntyivät katsomaan mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Joukko nauruohjaajia oli kokoontunut yhteen perustamaan yhdistystä.
Naurujoogan kehitti intialainen lääkäri Madan Katarian, kirjoitettuaan terveyslehteen naurun
terveydellisistä vaikutuksista. Vuonna 1995 hän perusti ensimmäisen nauruklubin Intiaan. silloin nauramassa
oli 5 ihmistä. Nauru tarttui ympärillä oleviin ihmisiin ja levisi. Nykyään Intiassa nauravat tuhannet
ihmiset aamuisin ja, nauruklubit ovat levinneet ympärimaailman. Suomeen nauru saapui 2000 -luvulla. Nyt
kouluttautuneet nauruohjaajat haluavat yhdistää voimansa nauraakseen suureen ääneen, yhdessä suomalaisten
kanssa.